Elisa Holopaisella upea aloitus jääkiekon MM-kisoissa

Kuopion alueen urheiluakatemiaan kuuluva Elisa Holopainen pelaa jääkiekon naisten MM-kilpailujoukkueessa Espoossa 4.-14.4.2019 järjestettävissä kisoissa. Kilpailut alkoivat upeasti Kuopion klassillisessa lukiossa opiskelevan 17-vuotiaan osalta, kun hän laukoi Suomen ensimmäisen maalin naisten MM-turnauksessa. Elisa palkittiin myös ensimmäisen pelin Suomen parhaana pelaajana.

Maailmanmestaruuskilpailut järjestää Kansainvälinen Jääkiekkoliitto. Lue lisää ja seuraa: Naisten MM-kisojen ohjelma, tulokset, taulukot ja kokoonpanot

Kuopion klassillisessa lukiossa toimii urheilulinja, jossa opiskelevat urheilijat valmentautuvat ja suorittavat lukio-opinnot ja ylioppilastutkinnon. Kuopion alueen urheiluakatemiaan kuuluu yhteensä kymmenen oppilaitosta Kuopion alueella, joissa on mahdollista yhdistää opiskelu ja urheilu.

Tutustu:

Kuopion alueen urheiluakatemian oppilaitokset

Kuopion klassillinen lukio

Mitä urheilu-ura antaa muuhun työelämään? Uusi video julkaistu

Kuopion alueen urheiluakatemia on julkaissut videon, jossa kerrotaan kolmen urheilu-uran päättäneen urheilijan tarina huippu-urheilusta siviiliuralle siirtymisestä. Videolla kuullaan myös työnantajien näkemyksiä siitä, millaisia työntekijöitä urheilijat ovat.

Urheilu-uran aikana karttuu paljon ominaisuuksia ja osaamispääomaa, jotka ovat arvokkaita työmarkkinoilla. Lähes poikkeuksetta ammattiurheilijat ovat tavoitteellisia, periksiantamattomia ja kurinalaisia. Heillä on paineensietokykyä, pitkäjänteisyyttä ja halua oppia uutta ja kehittää itseään. Myös sosiaaliset taidot ja tiimityöskentelytaidot ovat tärkeitä niin joukkue- kuin yksilöurheilussakin. Huippu-urheilu opettaa myös sietämään kritiikkiä ja pettymyksiä.

Kuopion alueen urheiluakatemia haluaa auttaa ja rohkaista urheilijoita tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja osaamisalueitaan sekä soveltamaan niitä työnhaussa, jotta urasiirtymä muun muassa ammattimaisesta urheilusta siviiliuran työmarkkinoille tapahtuisi onnistuneesti. Lisäksi tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta urheilijoiden osaamispääomasta myös työelämän keskuudessa. Urheilijat ovat timantteja työelämässä ja usein esimerkiksi hyvä lisä organisaation kehittäjinä ja sparraajina.

Video on toteutettu osana Ketterä kaksoisura Kuopion alueella – opiskelevan urheilijan urasiirtymät –hanketta.

KATSO VIDEO: Huippu-urheilusta työelämään

Kesäopintotarjonta 2019 on julkaistu

Haluatko edistää opintojasi kesällä? Tarvitsetko joustoa esimerkiksi syyslukukauden kiireisiin? Hyödynnä hyvät kesäopintomahdollisuudet Kuopion alueella: oppilaitokset tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia kurssien ja tenttien tekemiseen kesällä. Oppilaitokset ovat julkaisseet kesäopintotarjontansa ja kokosimme yhteen kesäopintomahdollisuudet urheiluakatemialaisillemme Kuopion alueella. Katso lisää: Kesäopinnot 2019 Kuopion alueella.

 

 

Viikonlopun urheilutuloksia

Vilkas urheiluviikonloppu 15.-17.2.2019 oli menestyksekäs Kuopion alueen urheiluakatemian urheilijoille.

Yleisurheilun SM-kisoissa urheilijat nappasivat viisi mitalia: Samu Mikkonen (JoensKa) oli toinen 1 500 metrillä, Eveliina Rouvali (KuopRei) toinen ja Kaisu Eskelinen (MaanMa) kolmas naisten kuulassa. Anniina Kortetmaa (JyväskKU) otti pronssia sekä 60 että 200 metrillä. 

Hiihtolajeissa Ilkka Herola (Puijon Hiihtoseura) otti SM-kultaa yhdistetyssä ja mäkihypyssä palkintopallin valloittivat Henri Kavilo (Puijon Hiihtoseura), Juho Ojala (Kuusamon Erä-Veikot) ja Elias Vänskä (Lieksan Hiihtoseura).
 

 

inno_sport
  
terveystalo
vesileppis
Fontanella

EAS